Rumble in the jungle
Viidakossa meininki oli aika monipuolista. Raftingin jalkeen oppaamme kaasuttivat pitkin polyisia pikkukylia syvemmalle sisamaahan. Olisi taas ollut parempi olla katsomatta ulos ikkunaluukusta. Saavuimme ekoreservaattiimme sakkipimealla, vasyneina jokiseikkailusta, mutta toiveikkain mielin. Heitettiin kamat majaamme ja lahdimme saman tien iltakavelylle sademetsaan, joka alkoi kymmenen metria majamme ovelta. Jos sita nyt oveksi voi kutsua. Tai majaksi. Pakettiin kuului lainaksi sadeponchot ja kumisaappaat. Saappaat saatiin viela jalkaan, mutta "ei sinne nyt mitaan ponchoa jaksa laittaa kun ei nyt sadakaan." Ihan hyvin siis parjaisi pienella tuulitakilla (joskin vedenpitavalla, mutta kuitenkin). Niijust. Oltiin kavelty 5 minuuttia ja ehditty kuulla vasta pari kiehtovaa juttua viidakon vaesta (kuten laiskiaisista jotka joutuvat kiipeamaan tunnin verran puun latvasta alas kaydakseen paskalla koska eivat halua sotata kotioksiaan) - kunnes taivaat aukenivat. Ja se sade ei ollut mikaan leppoisan virkistava kevattihku. Olisi voinut kayda kylpyammeessa vaattesiltaan. Nopeasti kamera taskuun ja rampien eteenpain. Asiaa ei helpottanut se, etta siella ei nahnyt mitaan ja joka puolella hengaili jotain elaimia, jotka saattoivat hypata naamalle varoittamatta. Fikkarilla sai tarkasteltua rukoilijasirkkoja, tikkuelaimia (?) ja eri hamahakkeja.
Joku myrkyllinen muthafucka.
Siellapain liikkui myos mm. apinoita, oselotteja (pienia jaguaareja, jotka nayttavat enemman kissoilta), muurahaiskarhuja ja muita rentoja tyyppeja. Retki jai yhteisesta paatoksesta aika lyhyeen ja katsottiin mielekkaammaksi ideaksi siirtya majakompleksin ruokatalon katetulle terassille naukkailemaan bissea.
Seppo, Sami ja Amanda.
Terassilta loytyi isohko ryhma jenkkiurpoja. Ne oli koulureissulla mantsan open kanssa. Yksi tytto sanoi etta ne on kolmatta vuotta. Ajattelin, etta se tarkoittaa ylasteen kolmatta eli ysiluokkaa - tai korkeintaan lukion. Ne oli yliopistossa. Ne siirtyivat kuitenkin saman tien yopuulle koska olivat "oh my gosh soooooo excited" seuraavan aamun kanoottiretkesta, etta tarvitsivat lepoa. Amanda, 19, jai hengailemaan suomalaispoikien kanssa pikutunneille ja paljastui ihan fiksuksi tyypiksi - ajoittain. Se kertoi muun muassa, etta haluaisi kayda Belgiassa koska silla oli kerran ollut belgialainen poikaystava. Netissa. Se ehtikin sitten seuraavana paivana lahettaa meidan peraan meilia kysyakseen statustamme...
No, sen jalkeen kun oltiin pidetty koko viidakkoyhteison vaki hereilla aika myohaan, oli aika haipya vahiin aaniin eteenpain. Oppaamme Edwin vei meidat viidakon lapi joelle, jonka toisella puolella asui Quechua-inkkareita (tai siis, al-ku-pe-rais-vaes-toa).
Hallitus on myontanyt ikuisen asumisoikeuden joen toisella puolella asuville Quechuoille, mutta eivat luovuta maata kokonaan ikaan kuin suojelukeinona - inkkarit saattaisivat pistaa pitajat myyntiin ja luopua pikku hiljaa kultuuristaan.
Suurperheen matriarkka pyoraytti savesta aika nattia kulhoa meidan seuratessa vieresta. Paastiin testaamaan puhallusasetta eli sellaista putkea mihin laitetaan tainnuttava nuoli ja - puhalletaan. Osuttiin kaikki kolme puiseen papukaijaan, joka oli harjoitusmaalina. Olisin halunnut testata myos elavaan kukkoon, mutta Edwin ei antanut.
Treenausta baari-iltaa varten.
Tutustuttiin myos perheen lemmikkiapinaan, joka oli rumahkon mainio. Se oli joku tamarini tai jotain, myos 'leijonannaamana' tunnettua lajia.
Señor Tossavainen.
Sitten Edwin naytti meille erilaisia siisteja hallusinogeenisia kasveja, joista uutettua lienta shamaanit imailevat ennustaessaan tulevaa tai etsiessaan sairauden aiheuttajaa jonkun kropasta. Tai ihan muuten vaan. Jos oltais jaaty pidempaan, oltais saatu kuulemma myos kokeilla taikalienta itse. Omalla vastuulla tosin: eraalla jenkkimimmilla, jolla oli kasi paketissa oli kaynyt vahan hassusti viime vuonna. Silla ei ollut aluksi taiat tepsinyt joten se oli laitannut maaten. Yhtakkia viidakon henget olivatkin nayttayneet sille ja silla kun oli kasi kantositeessa (!) niin ei ollut pystynyt oikein liikkumaan sangyn pohjalta ja lopulta oli tullut vahan paha olo joka tuutista. Ja housuthan siina piti aamulla pesta.
Marja, jonka siemenista inkkarit voivat suoraan vedella naamaan sotamaalia.
Mutta asiaan. Seuraavakasi listalla oli leppoisa kanoottiliplattelu pitkin Amazonin haarajokea seka lisaa rampimista. Viidakon kukkulalta oli aika torkeen hienot nakymat.
Kas nain.
Viimeinen viidakkoaktiviteetti oli patikointi siistille vesiputoukselle, jossa paastiin uimaan. Hauskaa oli (5v-mielessa) daivailla putouskohdan ali uudestaan ja uudestaan. Se oli kuin kaanteinen magneetti, joka iski aina itsestaan pois pain kun siihen hyppasi. Cool. Viidakko alkoi olla tassa vaiheessa jo aika nahty. Joka ikinen vaatekappale, joka otettiin Quitosta mukaan oli lapimarka. Takaisin kaupunkiin ja kuumaan suihkuun! (Tosin "kuuma suihku" on Quitossakin aika suhteellinen kasite.)
Joku myrkyllinen muthafucka.
Siellapain liikkui myos mm. apinoita, oselotteja (pienia jaguaareja, jotka nayttavat enemman kissoilta), muurahaiskarhuja ja muita rentoja tyyppeja. Retki jai yhteisesta paatoksesta aika lyhyeen ja katsottiin mielekkaammaksi ideaksi siirtya majakompleksin ruokatalon katetulle terassille naukkailemaan bissea.
Seppo, Sami ja Amanda.
Terassilta loytyi isohko ryhma jenkkiurpoja. Ne oli koulureissulla mantsan open kanssa. Yksi tytto sanoi etta ne on kolmatta vuotta. Ajattelin, etta se tarkoittaa ylasteen kolmatta eli ysiluokkaa - tai korkeintaan lukion. Ne oli yliopistossa. Ne siirtyivat kuitenkin saman tien yopuulle koska olivat "oh my gosh soooooo excited" seuraavan aamun kanoottiretkesta, etta tarvitsivat lepoa. Amanda, 19, jai hengailemaan suomalaispoikien kanssa pikutunneille ja paljastui ihan fiksuksi tyypiksi - ajoittain. Se kertoi muun muassa, etta haluaisi kayda Belgiassa koska silla oli kerran ollut belgialainen poikaystava. Netissa. Se ehtikin sitten seuraavana paivana lahettaa meidan peraan meilia kysyakseen statustamme...
No, sen jalkeen kun oltiin pidetty koko viidakkoyhteison vaki hereilla aika myohaan, oli aika haipya vahiin aaniin eteenpain. Oppaamme Edwin vei meidat viidakon lapi joelle, jonka toisella puolella asui Quechua-inkkareita (tai siis, al-ku-pe-rais-vaes-toa).
Hallitus on myontanyt ikuisen asumisoikeuden joen toisella puolella asuville Quechuoille, mutta eivat luovuta maata kokonaan ikaan kuin suojelukeinona - inkkarit saattaisivat pistaa pitajat myyntiin ja luopua pikku hiljaa kultuuristaan.
Suurperheen matriarkka pyoraytti savesta aika nattia kulhoa meidan seuratessa vieresta. Paastiin testaamaan puhallusasetta eli sellaista putkea mihin laitetaan tainnuttava nuoli ja - puhalletaan. Osuttiin kaikki kolme puiseen papukaijaan, joka oli harjoitusmaalina. Olisin halunnut testata myos elavaan kukkoon, mutta Edwin ei antanut.
Treenausta baari-iltaa varten.
Tutustuttiin myos perheen lemmikkiapinaan, joka oli rumahkon mainio. Se oli joku tamarini tai jotain, myos 'leijonannaamana' tunnettua lajia.
Señor Tossavainen.
Sitten Edwin naytti meille erilaisia siisteja hallusinogeenisia kasveja, joista uutettua lienta shamaanit imailevat ennustaessaan tulevaa tai etsiessaan sairauden aiheuttajaa jonkun kropasta. Tai ihan muuten vaan. Jos oltais jaaty pidempaan, oltais saatu kuulemma myos kokeilla taikalienta itse. Omalla vastuulla tosin: eraalla jenkkimimmilla, jolla oli kasi paketissa oli kaynyt vahan hassusti viime vuonna. Silla ei ollut aluksi taiat tepsinyt joten se oli laitannut maaten. Yhtakkia viidakon henget olivatkin nayttayneet sille ja silla kun oli kasi kantositeessa (!) niin ei ollut pystynyt oikein liikkumaan sangyn pohjalta ja lopulta oli tullut vahan paha olo joka tuutista. Ja housuthan siina piti aamulla pesta.
Marja, jonka siemenista inkkarit voivat suoraan vedella naamaan sotamaalia.
Mutta asiaan. Seuraavakasi listalla oli leppoisa kanoottiliplattelu pitkin Amazonin haarajokea seka lisaa rampimista. Viidakon kukkulalta oli aika torkeen hienot nakymat.
Kas nain.
Viimeinen viidakkoaktiviteetti oli patikointi siistille vesiputoukselle, jossa paastiin uimaan. Hauskaa oli (5v-mielessa) daivailla putouskohdan ali uudestaan ja uudestaan. Se oli kuin kaanteinen magneetti, joka iski aina itsestaan pois pain kun siihen hyppasi. Cool. Viidakko alkoi olla tassa vaiheessa jo aika nahty. Joka ikinen vaatekappale, joka otettiin Quitosta mukaan oli lapimarka. Takaisin kaupunkiin ja kuumaan suihkuun! (Tosin "kuuma suihku" on Quitossakin aika suhteellinen kasite.)
Simo @
11:29 ap.
0 Kommentit:
Lähetä kommentti
<< Etusivu