Montañita mi amor

Eli taalla ollaan yha ja olo maistuu. Aitini avautui kun en ole kirjoittanut vahaan aikaan mitaan. Joojoo. Taalla ei ole yleisesti kovin produktiivinen ilmapiiri, joka vaikuttaa luultavasti muhunkin... Kaikki toiminta tapahtuu hidastetusti: porukka laahustaa, marehtii, puhuu hitaasti ja istuu jalat tuolilla. Aamuisin kestaa 25 minuuttia, etta naapurin tytto valmistaa paahtoleivan ja mehulasin. Kenellakaan ei ole vaihtorahaa eika sita myoskaan haeta mistaan, vaan neuvotaan maksamaan iltapaivalla tai sitten hakemaan loput rahat myohemmin. Kaikin puolin siis leppoisa tunnelma.

Sami lahti aamuviiden bussilla Quitoon ja edelleen Costa Ricaan ja myos itse vietan viimeisia hetkia Ecuadorissa. Huomenna lahden korottelemaan kohti Guayaquilia, josta lento Limaan, Peruun lahtee alkuillasta. Olen vasta pimealla perilla Limassa, mika ei ole kaupunkina kuulemma herttaisimmasta paasta joten taytyy pitaa jarki paassa. Pitaa yleensakin skarpata tarkkaavaisuuden suhteen: taalla Montañitassa porukka jattaa ihan rauhassa kamat pyyhkeen paalle kun lahtevat uimaan ja hostelin avainkaapit ovat kaikkien ulottuvilla. Alkumatkan neuroottisuus on muisto vain - muisto, jota olisi syyta hieman palautella mieleen.


Huomaa, etta on hyva aika siirtya eteenpain nyt viikon jalkeen kun kadulla tunnistaa joka toisen vastaantulijan. Taalla on aika paljon ulkolaisia toissa baareissa. Meidan naapurissa on ruotsalainen tytto, jolla on pieni tytar paikallisen surffarin kanssa. Koko perhe morjenstaa aina iloisesti vastaantullessa. Tyton kaveri, parikymppinen kundi, on ollut kanssa pari kuukautta toissa niiden baarissa. Rantabaarissa on pari skottimimmia, joista toinen juoksi hadissaan toissailtana mun luo kun ooteltiin Samin kanssa ruokia. Sen kaveri oli tosi huonossa kunnossa ja olisi pyytanyt mua tulkkaamaan
paikallista laakaria talle brittikundille. Saatiin just ruoat poytaan, joten se lahti etsimaan jotain muuta. Eilen kavin moikkaamassa niita ja se tyyppi oli kuulemma joutunut tiputukseen, mut paranemaan pain. Koko kyla on kaikin puolin tuttu, kaikki ravintolat ja aktiviteetit koitettu. Omituista siirtya ihan eri paikkaan taalta, jossa elama alkoi jo rutinoitua.

Vahemman lampimia kokemuksia me onnistuttiin hankkimaan paikallisista nuorista: lauantai-ilta oli taallakin viikon kohokohta bilekalenterissa ja paatettiin lahtea ensimmaista kertaa kunnolla baanalle. Alkuilta oli lupaava - halpoja ja hyvia mojitoja kului parissakin baarissa ja mieli oli korkealla. Kunnes tavattiin sekopainen porukka nuoria, jotka olivat tulleet illaksi bileilemaan. Loppujen lopuksi ei ollut selvaa mita nama nuoret neidot ja kaupan paalle tulleet kundit/kundikaverit/parittajat oikein halusivat - meista tai toisistaan. Katsottiin paremmaksi vetaytya heidan seurastaan mutta jotenkin he aina loysivat meidat. Rakkaudentunnustuksia, uhkailuja ja juhlineen tyton orinaa. Hieman liikaa ujoille suomalaispojille.

Huomattavasti hauskempaa seuraa olivat jo aiemmin mainitut new age -jenkit Don ja Renée. Toissa paivana oltiin ekstra-ahkeria ja vuokrattiin aamusurffauksen jalkeen viela pyorat maaranpaana Samai Center - shamaanieksotiikkaa, luonnonhoitoja ja sympatiaa tarjoava pyhakko/lomakeskus/mikalie, jota pariskunnan tuttavat pyorittavat laheisella kukkulalla. Lahdettiin vetelemaan pitkin rantatieta yli kukkuloiden ja lapi pienten kylien. Maisemat olivat vaihtelevia: valilla vasemmalla nakyi sadan metrin rotkoa ja oikealla pystysuoraa seinaa. Sitten oltiin taas loputtomalla tasaisella, jossa autot kaasuttavat tuhatta ja sataa, pitkaa suoraa ahmien. Vauhdista muistuttamassa lepaili tienpenkassa aina vahan valia epaonnisia kavereita: puolimetrinen iguana oli aika surullinen naky ketarat levallaan paa vinossa. Ehka se otti vaan aurinkoa. No, meditaatio-luonnonrauha-mikaolikaan-keskukseen viittaava kyltti osui vihdoin eteemme ehka seitseman kilometrin pyorailyn jalkeen. Tuosta vaan oikealle ja siina oltaisi. Mutta voihan saa*ana. Edessa oli nakojaan viela muutama kilometri pitkin 45 asteista ylamakea. Viimeisilla voimillamme talutimme pyorat ylos, ylos, ylos. Asteet kipusivat keskipaivan auringossa. Vastaan tuli porukkaa alaspain aasinselassa, helppoahan niiden oli. Buenas tardes. Joo ihan sama. Missa se keskus on. Olisi paree olla hyva paikka. Mietin viela 5 metria ennen kukkulan huippua pitaisko luovuttaa.

Olo oli siunaantunut kun edessa siinsi viimein varjoisa mokkipiha. Terassilla oli tuttua porukkaa: Don ja Renée siemailivat passionhedelmamehua isantapariskunnan ja heidan tyttarensa kanssa ja olivat aidosti tyytyvaisia nahdessaan kaksi naantynytta poikalasta. Aiti ja isa, tulimme kotiin! Renée halasi kuin paraskin Aiti Amma ja Don selitti jotain jostain hengellisesta polusta, joka oli meidat sinne johdattanut. Mekin saimme puristettua passionia ja syotavaksi orgaanisia vegaanisuklaakaurakekseja, jotka olivat aika torkeen hyvia. Jutustelimme pitkan tovin koulutusjarjestelmista, politiikasta, tieteesta ja muusta. Valilla oli hauska kuunnella kun Renée ja emanta-Tania alkoivat vertailla sieniviljely- ja trippikokemuksiaan. Isanta-Ed selitti pitkat patkat astraaliruumiskokemuksistaan ja kuinka silmaan kohdistuvilla valoiskuilla voi saavuttaa eri mielenasteita ilman LSD:ta. Kaikki nelja olivat kylla aarimmaisen fiksuja. Ed oli tienannut software-bisneksessa ja Tania oli tehnyt toimittajan hommia pitkin Eurooppaa. Don ja Renée pitivat pitkaan makrobioottista ravintolaa, jossa kavivat 70-luvulla ¨kaikki¨, alkaen John Lennonista ja Timothy Learysta.

Tania naytti meille tiluksiaan ja paikka oli kaikin puolin uskomaton. Vierasmokit olivat kaikki syrjassa toisistaan ja joka puolelta avautui upeat nakymat viidakkoon, vuorille ja merelle. Kuistien alla saattoi nahda oselotteja, apinoita ja eri varisia papukaijoja (siis ei juuri silloin tietenkaan). Kaikista upein oli Edin ja Tanian oma koti - kaikki nykyajan mukavuudet ultratyylikkaassa viidakkomajaratkaisussa. Kaakelia, bambua ja kivea sekaisin. Kaden ulottuvilla itse kasvatettua ananasta. Aika mesta. Hieno oli myos pitajan rituaalimaja, jonne isantavaki ja vieraat kokoontuvat joskus iltaisin polttamaan salviaa nuotiolla ja kokeilemaan hallusinogeenisia kasveja viidakosta. Paivisin Tania tekee erilaisia hoitoja vieraille ja he ovat Edin kanssa rakentamassa paraikaa erillista kylpylaosastoa. Tassa muuten paikan osoite: http://www.sacred-journey.com

Mut joo. Juttu on koko ajan karkaillut sinne tanne. Vaikeata saada jarkevaa tekstia kun koko ajan tapahtuu niin paljon. Nyt voisin lopetella ja siirtya katsomaan Charlie and the Chocolate Factorya viereiseen baariin, joka nayttaa iltaisin leffoja. Siella on rento tunnelma: voi maata sohvalla ja siemailla ananasmehua. Baarin pitajalla on pieni kuukauden vanha koira, joka juoksentelee ympariinsa ja tulee jengin syliin. Koiria taalla on joka baarissa ja kadunkulmassa ja en oikeastaan tieda jos ne nyt sinansa kuuluu kenellekaan.

Aamulla vuokraan viela viimeisen kerran surffilaudan ja sitten se urheilu saa jaada joksikin toviksi - juuri kun alkaa sujua. Tanaan lahdin vuokraamaan tuttua longboardia (tylppa, iso, aloittelijoiden lauta) surffikaupasta, kun se tyyppi lykkasikin mulle kateen sellaisen pro-mallisen, missa on teravat paat ja on paljon lyhyempi. Oli viela sata kertaa siistimpaa! Silla paas kaantyilemaan paljon helpommin (vaikka ma en nyt hirveasti kaantyilekaan viela) ja oli muutenkin paljon parempi. Ja coolimpi. Mut nyt lopettelen. Lisaa Perusta kasin!


p.s. Argh laitan niita kuvia lisaa myohemmin, taa jumittaa tosi pahasti.