Perus jenkkimenoa (hehehe, tajusitko)

Matkan ensimmainen ja toistaiseksi ainoa vitsaus iski vikana varsinaisena paivana Montañitassa. Vikan yon tuskaista hiki-vilu-kieriskelya ei auttanut alakerrasta aamuviiteen asti kantautunut vaihtoehtonuorison levoton djembe-rummutus. (Menkaa takas Goteborgiin nostamaan opintotukea, teidan ei tarvitse kaupitella taalla itse tekemianne kasikoruja muille lansimaisille paskasissa kuteissanne.) Aamupaivalla oli pakko paasta liikkeelle, jotta ehtisin alkuillan lennolle parin eri bussimatkan paassa sijaitsevalta Aeropuerto Simón Bolívarilta (¡viva el Libertador!). Matka pitkin rannikkoraittia oli tuskainen. Takanani istuvat pikkutytot vetivat mua vahan valia tukasta kikatuksen lomassa ja ratisevat kajarit sarkivat imelia hispaanoiskelmia taydella volyymilla. Vaihtoasemalla vakuuteltiin, etta seuraavassa bussissa olisi vessa, joten kiirehdin sinne ja varasin takapenkin itselleni. No, vessaa ei saanut kayttaa. Nyt olin seka vasynyt, kuumeinen, artynyt etta erittain kusihatainen. Lentokentalle onneksi ehdin ajoissa ja muutaman Finrexinin jalkeen olo parani huomattavasti. LANin kone oli huipputasoa, sain vihdoin alas kiinteaa ruokaa ja skriinilta tuli Piilokamera. Huoh.

Ennakkokasitys nuhjuisen kuumottavasta Limasta murtui jo kentalla, jossa kaikki pelasi mainiosti. Valuuttavaihdon chica (No commission señor! Come here where you from!) halusi tietaa milta suomen kieli kuulostaa ja huusi paikalle kolme kaveriaankin. He kikattelivat kaikessa rauhassa kun kaansin eri lauseita suomeksi jenkkipappojen jonon paisuessa takanani. Paasin shuttlella Mirafloresiin, joka on Liman fiinimpia kaupunginosia. Keskustaan ei ole pimealla mitaan asiaa - "jos ei halua tulla ammutuksi", niin kuin hostelilta neuvottiin. Olin jo aiemmin kuullut, etta paivallakin lahtee kello kadesta liikennevaloissa, joten tyydyin suosiolla rajoittamaan Lima-kokemukseni lansimaisiin kortteleihin. Itse asiassa paatin varta vasten irroitella gringotyyliin ennen siirtymista takaisin vaatimattomampiin oloihin ja hieman vaativampaan matkailuun. Siemailin viileasti espressoa aurinkolasit paassa torkyhintaisessa (taalla siis 1,70 euroa) keskieurooppalaiskahvilassa keskella kukkapenkkibulevardia. Kayskentelin levykaupoissa (kovia nimia juuri nyt: Lisa Stansfield ja kaikki leffasoundtrackit) ja hengailin puistonpenkilla. Illalla vaelsin limalaisten cocacolateinien ykkososoitteeseen, Larcomarin avonaiseen huvittelukeskukseen bulevardin paassa rannalla (vahan kuin Maremagnum Barcelonassa, tai Siam Center Bangkokissa). Paikallisilta tutkitaan kassit (multa ei) ja seguridad-miehia hengailee parin metrin valein. Kavin leffassa kattomassa Jarheadin, joka oli tosi hyva (kiitos vinkista Henri). Kaikille maistui popcorn (sehan on taalta kotosinkin) ja Inca-Kola (kaikkien Andi-maiden ykkoslimu, maistuu Hubba Bubbalta), joten paadyin samaan komboon. Sitten massailemaan KFC:hen, jossa tosin valitsin kanapalojen seuraksi ranskisten sijaan yuquitas-annoksen, joiden paattelin fiksusti olevan kassavaranskalaisia (taalla yuca). Jalkkariksi imuroin cookies´n´cream-jatskia ja hyrailin kajareista leijailevan Dawson´s Creekin tunnarin tahtiin katsellen hymyilevaisia perulaisia neonvalojen sykkeessa. Kylla, vietin onnellisia hetkia tuossa viehattavassa maassa, jossa yli 50 prosenttia vaestosta elaa koyhyysrajan alapuolella.

Kurjuus ei ole viela nayttaytynyt, mutta sekin aika koittanee. Toistaiseksi vastaan on osunut ainoastaan muutama kerjalainen. Ehka myos taman vuoksi: satuin huomaamaan kun Marriott-hotellin portieeri talutti kadesta pitaen eraan naisrehjun muutaman korttelin paahan pois silmista, pois mielesta. Pitaa alkaa hieman miettia valmista skeemaa kerjalaisten varalle, niihin on niin vaikea suhtautua. Jos toisella ei ole jalkoja ja mun valtio maksaa mulle kuukausipalkkaa, jotta voin tulla valtameren toiselle puolelle riehumaan, mika on moraalinen velvoitteeni vai onko sellaista? Aamulla luin café con lechen ohessa paikallista aviisia, jossa oli perushoroskoopin sijaan inkahoroskooppi. Ma olen siis Jaa - (tammikuu, taikaelementti vesi), jolle neuvottiin nain: "Anteliaisuudellasi ei ole rajoja, Jaa. Mutta muista, etta tarkeinta on opetella pitamaan itsestasikin ja tehda itsesi onnelliseksi."
Mmm... vois ehka menna hohtokeilaamaan ja sit pirtelolle.