Aktiviteetteja aavikkomaisemissa

Oma kuva paras kuva.

Haippasin siis Limasta parin rentouttavan jenkkipaivan jalkeen. Oli hyva vahan hengahtaa ja parannella flunssaa rauhassa. Lauantaina lahdin sitten eteenpain, alas pitkin rannikkoa. Saavuin Piscon sotkuiseen kylanreikaan pimean hujakoilla ja marssin kivan nakoiseen hotelliin sisaan. Koko polyisen matkan mietin, etta olisi kiva ottaa muutama drinkki muiden matkalaisten kanssa ja vaihtaa vinkkeja, mutta hereilla oli mun lisaksi ainoastaan kaksi ei-kovin-lahestyttavaa keski-ikaista ruotsalaisvanhaapiikaa. Saamari. No, ei muuta ku nukkumaan. Aamulla olisi kuitenkin kello kuuden heratys veneretkea varten laheisille Ballestasin saarille - koko Piscon ainoa vetonaula on (samannimisen paikallisen viinan lisaksi) tama aamuinen retki katsomaan poikkeuksellista faunaa, mika sinansa oli kylla mielenkiintoista ja leppoisaa. Aamuinen siksi, etta iltapaivalla merenkaynti on jo liian rankkaa tai jotain.


Vuh.

Kuten naet kuvasta - laiskat, ison koiran nakoiset merileijonat torkkuvat lampimilla kallioilla kun pienet humboltdinpingviinit yrittavat vaistella niita ja juuri ja juuri pysyvat pystyssa tasapainoillessaan kivien valissa. Paan ylla leijailee pelikaaneja ja guanolintuja ja merituuli tuo viilean hoivaavan aallon auringon karistamilta kasvoilta. Rentouttava ajelu kestaa vain pari tuntia ja pian matkan oli taas jatkuttava. Elukoita oli kiva katsella mutta toivottavasti seuraava kyla olisi astetta eloisampi. (Luontokokemukset sikseen, tassa voisi pikku hiljaa alkaa kaivata kaljaseuraa.) Ecuadorista Chileen ulottuva tuhansien kilometrien suuri valtatie, La Panamericana, levittaytyi taas kaikessa loputtomuudessaan eteeni kun hyppasin bussiin. Ikkunaa ei voi sulkea kuumuuden vuoksi ja ikuisen aavikon poly leijailee ilmavirran mukana sisalle, tayttaen silmat ja neanreiat kun odotan tienviittaa seuraavaan kohteeseeni.


Chillaa meidan kanssa.

Keskella valtavien hiekkadyynien makaa suojapaikka polttavalta aavikolla. Huacachinan keidas on tunnettu matkalaisten levahdyspaikkana jo vuosisatojen ajan ja se esiintyy jopa 50 solin setelissa. Koko kyla rakentuu palmureunaisen laguunin ymparille - kuinkas muutenkaan. Valitsen kylan reunalta mukavan nakoisen hostelin vain ja ainoastaan keskella pihaa lepaavan sinisen uima-altaan perusteella. Iltapaivan aurinko on viela kuuma ja upotan kehoni viilentavaan veteen ja makoilen hetken vasyneessa puolisikioasennossa lepolassessa. Maksan etukateen kolmisen euroa yosta ja laitan kuitenkin saman tien nimeni listaan parin tunnin paasta lahtevalle hiekka-buggy-ajelulle, tanne mitaan loysailemaan tultu!


Yes Sir I Can Buggy (tilanne lavastettu).

Hostelin mies heittaa buggy-auton peraan kasan hiekkasurffilautoja. Mutta ensin: kiinnittakaa turvavyonne ja suojatkaa silmanne. Aavikolla kaynnistynyt Operaatio Hiekkamyrsky ei armoa anna. Keidas palmuineen jaa pitkalle taaksemme kun heittelehdimme pitkin dyyneja jarkyttavalla nopeudella, rajuin kaannoksin ja hiekan iskeytyessa silmiin kuin jumalten vihasta faaraoiden Egyptissa. Kumipyorilla kulkeva yhdeksanpaikkainen metallikehikko dyyneilla on maisemiin yhdistettyna suoraan Tahtien Sodasta. Aina valilla kuski uhmaa hiekkakekoja ja lahtee hivuttautumaan ylos jyrkkaa seinaa. Pidatamme hengitystamme kun metalliromu ryomii maaratietoisesti pitkin hiekkaseinamaa. Ylhaalla tasapaino kaantyy ja auto kippaa, syoksyen alaspain kuin vuoristorataa. WIIIIIIIIIIIIIUUUUUUUUU!!!!!!!!!!!!
Aina valilla pysahdymme dyynin paalle ja kaivamme laudat esiin. Hieman kynttilanvahaa lankun pohjaan ja tarranauhat kiinni lenkkariin. Aurinko oli juuri laskemaan pain kuin saavuimme viimeiselle maelle - jylhin ja jyrkin saastettiin naemma viimeiseksi. Hiekka oli kulkenut jo joka reikaan ja peittanyt seka vaatteet etta naaman. Millaan ei ollut enaa valia. Menosuunta alaspain ja niin kovaa kuin lankunrotiskoilla paasisi. WIIIIUUUUUUUUUU!!!
Altaalle oli kayttoa kuin joukkueemme uitti itseaan uupuneina auringosta ja yritti turhaan karistaa hiekanjyvia altaan viemariin. Illalla kalja maistui allasbaarissa ja olo oli raukea.


"Jalkeen"-kuva: ehjana joskin hieman huonovointisena.

Varasin kolmen kanadalaisjatkan kanssa retken Nazcaan seuraavaksi aamuksi. Lahto olisi aamukuudelta ja klo 9 maissa nousisimme 6-paikkaiseen pienkoneeseen liitelemaan arvoituksellisten muinaiskuvioiden paalle. Ennen inkoja alueella kukoistaneen Nazca-kulttuurin tyypit onnistuivat jotenkin piirtamaan geometrisesti taysin tarkkoja kuvioita, jotka levittaytyvat satojen neliokilometrien alueelle. Outoa hommassa on se, etta sadat viivat ja kymmenkunta valtavaa elainhahmoa on havaittavissa vain ja ainoastaan ilmasta kasin! Nama viivat "loydettiin" 1910-luvulla, jolloin alueen yli lensi ensimmaisia kaupallisia lentoja. Oli varmaan aika friikkia yhtakkia huomata ilmasta kasin satametrinen apina, hamahakki, kolibri ja muita hahmoja. Yksi selitys sille, miksi maassa on juuri naita kyseisia elainkuvia on, etta nama kyseiset elaimet ovat juuri niita, joiden voiman shamaani imee itseensa suorittaessaan rituaaleja vidakkokasveista uuttamillaan hallusinogeenimehuilla - esim. apinalta vikkelyys, kolibrilta tarkkuus jne. Shamaani siirtyy toiseen maailmaan lentaen ja nakee taman maailman ylhaalta kasin.


Kolibri.

Kuviot ovat aika vaikuttavia. Itse lento kesti reilu puoli tuntia ja enempaa ei vatsa olisi ehka kestanytkaan kun heitettiin jokaisen elainhahmon ylla spiraalileijailu. Yksi kanadalaista, Lenny, oli innostunut kaljoittelemaan edellisena iltana ja pelkasin koko ajan etta se pirjoaa mun paalle mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Lennon jalkeen meidan opas kaytti meidat viela siistilla esi-inkahautausmaalla keskella aavikkoa, jossa oli aika siisteja muumioita.


Bad hair day.

Ehdittiin viela hengailemaan iltapaiva-aurinkoon uima-altaalle. Olin jo meinannut haipya eteenpain suoraan Nazcasta, mutta altaan ja allasbaarin kutsuun oli vastattava. Yhdella kanukeista oli synttarit ja sattuipa sopivasti etta meidan hostelin koori jarkkasi grillibileet samalle illalle. Niin-paljon-kuin-jaksat-ruoka maistui ja yllattaen myos niin-paljon-kuin-ehdit-juoma. Vedeltiin porukalla kannullisia Pisco Souria pikkutunneille (piscoa eli paikallista viinaa, limetinmehua, sokeria, arabikumia ja munanvalkuaista - ou jea...). Hostelilla hengaili tosi hyvaa porukkaa, lahinna kakskytjotainvuotiaita eurooppalaisia, kanadalaisia ja australialaisia opiskelijoita. Muutama oli ollut opettamassa englantia tai vaihdossa ja nyt reissaamassa siihen paalle. Saksalainen bilsanopiskelija Eva oli ollut pari kuukautta viidakossa laittomien lemmikkiapinoiden luontoonpalautuskeskuksessa ja kertoi hauskoja juttuja vauva-apinoista, jotka hadissaan paskoivat sen paalle ja roikkuivat kaulassa paivakaupalla koska luulivat hanta emokseen. Kaksi kanadalaista tyttoa ja yksi (huom) québecilainen jatka olivat saaneet pyssya naamaan pohjoisessa, jollain pienella rantatiella jonne olivat lahteneet seikkailemaan (alkaa kertoko Mummille). Muuten porukalla on ollut onni matkassa, maalaisjarjella parjaa hyvin. Aika moni muukin oli yksin liikkeella ja oli hauskaa saada vahan kontaktia.


Lisaa Piscoa por favor.