Paluu Etela-Amerikkaan

Tata kirjoittaessa istun pilvisessa Florianópoliksen surffikaupungissa etelaisessa Brasiliassa odottaen aurinkoa palaavaksi. Reissua on takana puolisentoista viikkoa ja lopullinen paamaara, Buenos Aires, siintaa viela monen bussimatkan paassa. Jos tarkkoja ollaan, tama on jo toinen kerta kun kirjoitan - ensimmainen antaumuksellinen vuodatus paatyi avomeren tuuliin sahkokatkon vuoksi. Ah, Etela-Amerikka rakastettuni.

Avatessani blogin jalleen reilun vuoden tauon jalkeen aiemmat muistot tulvivat mieleen, mutta mielenkiintoista on ollut huomata kuinka erilainen maa Brasilia on aiemmista kohteista. Kielella on aika suuri rooli paikan hahmottamisessa ja ontuvalla portugalilla reissaaminen tuo oman lisansa verrattuna tuttuun ja turvalliseen espanjaan, jolla parjaa muualla mantereella. Kulttuurin sisaistaminen jaa astetta pinnallisemmaksi kun kieli ei olekaan enaa yhteinen, toisaalta se tuo toki oman eksotiikkansa. Brasilia on maana erittain kehittynyt taloudeltaan, infrastruktuuriltaan ja yhteiskunnaltaan. Kaytannossa tama tarkoittaa sita, etta hinnat tuntuvat Andimaihin verrattuna kipeilta, vaikka edullista onkin. Myos eksotiikkaa pitaa hakea ainakin etelaisessa Brasiliassa ahkerammin kuin muualla talla mantereella. Eiko mikaan siis tunnukaan miltaan? No myonnetaan - kylla tuntuu. Mutta asiaan.

RIO DE JANEIRO


Saapuminen yolliseen tuntemattomaan suurkaupunkiin on aina hauskalla tavalla jannittavaa. Lentokentalla pitaa ensin hatyytella kepilla avuliaimmat taksi- ja majoitustyrkyttajat, sitten esittaa viileaa paikallista ja kysaista tiskilta paljonko taksista pitaa tata nykya maksaa (Riossahan monella on tunnetusti aneemisen vaalea iho, valkeat hiukset ja iso rinkka). Vastausta voi hetkisen pyoritella paassaan – paljonko se on euroissa, onko se paljon ja ennen kaikkea mika se hinta nyt olikaan, internetista opetellun parin paikallissanaparren hamaamana kun vastaus tulee asteen liian nopeasti.

Ylihintainen taksini kaartaa hetken paasta pitkin kaupunkiin menevaa siltaa ja radiosta leijailee haikea bossanova-savel. Kummallakin puolella tieta leviaa epamaaraisia rykelmia valopilkkumerta – kaoottiset favelat eli slummintapaiset hokkelikylat levittaytyvat joka puolelle. Huijaisin, jos kuvailisin runollisesti kuinka Corcovadon Kristus-patsas loistaa valkeana ylla kaupungin suoden siunauksensa Cidade Maravilhosalle, Mahtavalle Kaupungille. Tosiasiassa taivas on pilvinen, enka edes tieda kuuluisiko Jessen nakya tasta tulokulmasta.

Saavun hosteliin ja asettaudun taloksi. Ja taloksi asettautumisella tarkoitan kamojen heittamista huoneeseen ja suuntaamista kattokerroksen baariin, onhan jo myoha. Siella odottaa sangen riehakas joukko rinkkamatkailijoita, jotka kulauttelevat caipirinhoja eli sokeriruokoviina-limetti-drinkkeja ja kerskailevat ristiin erilaisilla edesottamuksilla. Kumpi voittaakaan: upeaa paikallista tyttoa suutelu oisella Copacabanalla - jolta paljastuukin jalkovalista ylimaaraista - vai kenties toriostosten tekeminen Paraguayassa konekivaarilla varustetun herran seuratessa jokaista liiketta selan takana? Rajuin kommellukseni omalla reissulla oli siina vaiheessa se kun lentokoneessa kuulokkeet eivat ensin toimineet, kuinka hullunkurista!






Ylla kaupungin kaksi paanahtavyytta - Pão de Açucar eli Sokeritoppavuori seka Corcovado-kukkula, jossa jo mainittu Jeesus majailee. Jeesuksen rakensivat portugalilaiset valloittajat koska kukkulaa peittavat metsat olivat eurooppalaisen suosimia vaellusreitteja. Viela yksi historiaknoppi, tai ainakin tarina jota kerrotaan: Rio de Janeiron nimi (=tammikuun joki) tulee alun perin pienesta virhearviosta vuoden 1502 tammikuulta, jolloin muuan merimies tulkitsi olevansa joen suulla eika suinkaan merella. Jannaa. No kuitenkin. Nailta vastakkaisilta huipuilta nakee koko Rion kaupungin. Tahan aikaan vuodesta nakyvyys on kuitenkin vahan niin ja nain. Saa vaihtelee taydellisista kesapaivista piiskaavaan sateeseen. Kukkuloiden paalla pilvet liikkuvat nopeasti ja valokuvaaminen on ajoitettava oikein, jotta kotivaelle ei paljastuisi saan todellinen luonne. Mika on muuten sinansa kummallinen piirre matkailussa: koskaan ei saisi paljastaa etta kaikki ei olekaan taydellista. Valokuvia rapsiessa turisteja ei saa missaan nimessa nakya kuvissa, etenkaan siis turisteja, reppumatkaajathan ovat oma ylhaisa alakulttuurinsa. Pilvisena paivana kuvia ei tietenkaan oteta. Kaiken pitaa myos valittya taydellisen aitona ja eksoottisena: tosiasia kuitenkin on, etta tata nykya Brasilian metsista ja Bolivian kaivoskylista loytyy usein internetyhteys - ja ainakin Coca-Colaa.

Kuvassa Rio de Janeiron yliopisto. Brasilia on ehdottomasti lansimaisin nakemistani Etela-Amerikan maista. Ei valttamatta aina kulttuuriltaan tai varsinkaan ihmisiltaan, mutta kehitykseltaan. Rio on mieleton kaupunki, jonka viehatys piilee jossain maarittelemattomassa - se on yhdistelma hikista ilmastoa, ymparoivia rantoja ja vuoria, eloisia ihmisia, musiikkia, ruokaa, ransistyneita taloja ja repaleisia katuja vieri vieressa kiiltavien maalipintojen ja hohtavien varien kanssa. Vaikka hostelin alakerrassa kadulla ei kaupata kuivattuja laaman sikioita taika-amuleteiksi ja ennusteta kokalehdista niin kuin Bolivian paakaupungissa La Pazissa, tuntuu koti silti kaukaiselta eika Brasilian kavijan tarvitse pelata joutuvansa Tampereelle.






Ipaneman alueella on pienia klubeja, joissa bossanovaa kuulee livena joka ilta. Muutenkin musiikki on Brasiliassa lasna aina ja kaikkialla. Rion jalkeen siirryin Paratin pieneen rauhaisaan rantakaupunkiin, jossa tunkkaisessa hotellihuoneessa olisi mieluusti pitanyt ikkunaa auki yolla, mutta arki-iltanakin ylakertaan tunkeutui tukeva sambabiitti, taputukset ja kahea naisaani. Tunnelmallista, mutta jos ei just nyt. Tahan asti havaittuja paasuuntia ovat bossanovan lisaksi samba, forró ja faveloista tuttu bailefunk - joista viimeisinta on opeteltu tanssimaan ilmeisesti biologian kirjat kadessa.





At the Copa, Copacabanaaa... Kauhutarinat kyseisesta rannasta sai vahtimaan laukkua ja lompakkoa maanisesti. Ylivarovaisuus ei liene pahe, mutta en kokenut Rioa epamiellyttavaksi liikkua.





Kuplavolkkareita nakee joka paikassa, etenkin etelaan pain siirtyessa maatalojen pihalta loytyy paasaantoisesti tuo vanha kunnon Kansan Auto. Johtuneekohan se etela-Brasilian korkeasta saksalaissiirtolaisuudesta vai muusta? En tieda.


Lassin takana ratikassa Rion sementtitiipiin nakoinen katedraali.


Koti kaukana kotoa. Jaateloa.











"Halloween on satanismia, Brasilia on kristillinen maa." Vaikkakin paasaantoisesti katolinen maa, Brasilian afrikkalaiset vaestot ovat vuosisatojen aikana luoneet vahvan kulttuuriperiman, joka sekoittaa uskontokenttaa tanakin paivana. On tavallista etta kiltit katolilaiset koulutytotkin heittavat uutena vuotena ruusun mereen lepyttaaksen veden jumalat osana candomblé-kultit rituaalimenoja. Naimme vilauksen kyseisen uskokunnan menoista syrjaisella rannalla: tanssimista valkoisissa kaavuissa, ruokaa ja kukkia, laulamista ja paljon kasien heiluttelua. Ei elainuhreja.




















Guarana-mehun siemailua. Amazonista tuleva marja piristaa hikisena iltapaivana.


Snoop Doggin ja Pharrellin videosta Beautiful tuttu kartano loytyi vahingossa Rion kasvitieteellisen puutarhan metsasta. Kirkkaana paivana suoraan ylapuolella kohoava Kristus heijastuu tuohon vihreaan altaaseen. Snoop ei ollut kotona, mutta naen hanet onnekseni Buenos Airesissa festareilla joulukuussa.


Onneni on olla...



Jaajon Jacuzzi, Rio. Joskus hostelit yllattavat varustelullaan. Yleensa negatiivisesti, mutta poikkeuksia osuu tielle.










Tuoretta kookosvetta katukarrysta. Karrybisnes on muutenkin valtava. Joka kulmassa etenkin rantojen lahettyvilla on ainakin kakkukarry (mm!), mehukarry ja koru- ja kraasakarry. Mehukarryista saa ilta-aikaan muutamalla lantilla caipifruta-drinkkeja, jossa mukiin puristetaan tuoreita hedelmia ja joukkoon lorautetaan tuhti tujaus cachaçaa eli aiemmin sivuttua sokeriruokomyrkkya.




Perinteinen lauantain perhelounas feijoada ( omalla kohdalla sunnuntai, ei perhetta), lihaa, papuja, riisia, krasseja ja jotain sossoja ja jauhoja. Brasilian kansallisateria ja halvin (tai ainoa) annos jokaisessa ravintolassa on kala/liha riisin ja papujen kanssa. Viela jaksaa, saa nahda kuinka kauan.

Brasilia on taynna kaikenmaalaisia, myos siis libanonilaisia. Rion Saara (vrt. ´Sahara´) -korttelista loytyi rattikojujen takaa Farouge-tasoisia lihavartaita, hummusta ja viininlehtikaaryleita.





Munkit ajelevat kadunmiehille samanlaiset tukat kuin itselleen. Miksi? En tieda.

ROCINHA - KAUPUNKI KAUPUNGIN SISASSA

Nakoetaisyydella Ipaneman kiireettomien helean naurun rantakahviloista makaa toinen Rio. Arviolta viidennes maan vaestosta asuu naissa hokkelikylissa, faveloissa, jotka levittaytyvat pikku hiljaa joka rinteelle mihin silman luo. Kuka tahansa pystynee aloittamaan oman favelansa: rakentaa vain suurin piirtein pystyssa pysyvan talon, varastaa sahkot lahimmasta asutuksesta ja odottaa etta muut rakentavat oman talonsa sinun paallesi tai viereen. Kyhaelmat leviavat ja kyla on valmis. Tai, valmis se ei ole koskaan. Kukaan ei pysty, halua tai osaa kontrolloida faveloiden vakea ja rakenteita. Suurimmissa faveloissa kuten Rocinha, jossa paasimme vierailemaan, on pitkalle kehitetyt systeemit - interet-, sahko- ja vesilinjat, yksinainen bussi joka yhdistyy Rion keskustaan ja kauppoja. Favelat vaikuttavat kuitenkin ulkopuolisin silmin taysin omilta ekosysteemeiltaan, ja saman nakemyksen jakavat poliisit: me emme puutu teidan asioihinne, alkaa te puuttuko meidan.


Rocinhan kovin bandi. Toivottavasti nama pojat jatkavat uraa musiikin parissa, eivatka sokeudu huumejengien naennaisen hyvasta ja helposta elamasta. Kun vanhempi jengilainen, yksi isoista pojista, pyytaa hakemaan leipaa kaupasta, on pari lanttia vaivanpalkkaa mukava lisa koululaisen olemattomaan viikkorahaan. Pikkuhiljaa palvelukset kasvavat: vie tama paketti kaupunkiin, hae paketti takaisin. Pian pikkupojat ovat koukussa. Myymalla huumeita voi yhtena hyvana iltana tienata saman verran kuin oma isa kuukaudessa, miksi en minakin koittaisi?


Rion loistava taivas luo tanne toiselaisen kajon illalla. Saapuva pimeys ei tarkoitakaan huoletonta tanssia tunnelmallisen rapistuneella parketilla, vaan aikaa odottaa uutta paivaa, jolloin ei tapahdu mitaan.




Paivan tutustumisen aikana huomaa, etta elama favelassa ei ole yhta kurjuutta - se olisi favelan vaen aliarvioimista.


Kaikki eivat loyda kotia edes taalta.

Tutustuimme Rocinhaan riolaisen Danielan opastuksella - omin pain tanne ei ole asiaa. Kierroksen maksuilla on rakennettu muun muassa tama pikkulasten paivakoti.

Mika on faveloiden tulevaisuus, kysyt. No, kylat kasvavat kasvamistaan, jengisodille ei nay minkaanlaista loppua ja poliisi pitaa nappinsa visusti erossa kaikesta. Ja miksi eivat pitaisi - jatkuvien puheiden mukaan Rion poliisit poimivat saannolliset lahjuksensa jengipomoilta, jotta nama voivat jatkaa Villin Lannen hallintaansa. Mutta onneksi vapaaehtoistyo kasvaa ja kehittyy samaa tahtia, ja toivottavasti edes osalla favelan lapsista on jonkinlainen tulevaisuus edessaan.

MATKA JATKUU

Tata lukiessa Rion kadut ovat taaksejaanytta elamaa ja matka on jatkunut pitkin rannikkoa Ilha Granden, Paratýn ja São Paulon kautta Florianópolikseen kesaparatiisiin. Harmikseni saat ovat kohdelleet matkalaista vaihtelevasti ja paivaan mahtuu kaikkea ukkosmyrskysta polttavaan helteeseen. Mutta onneksi sade myos loppuu aikanaan, kuten kuvasta nakyy.

Rantaraporttia tulee pian, pysykaa kanavalla.